Joulujuhla 4.12.2008

Tampereen villakoiraväen pikkujoulut

Suomen villakoirakerhon Tampereen paikallisosasto järjesti jo tuttuun tapaan pikkujoulut Tampereen ja lähialueiden villakoiraharrastajille koirineen. Pikkujouluja viettämään saapui 32 ihmistä ja saman verran rakkaan rotumme edustajia edustettuina kaikissa väreissä sekä kaikissa kokoluokissa. Pikkujoulut alkoivat juhlallisesti puheenjohtajamme Anne Pihlajaniemen puheen saattelemana. Anne kertoi puheessaan Tampereen paikallisosaston viisivuotisesta taipaleesta. Puheen jälkeen pikkujoulun viettäjät saivat suunnata runsaan joulupöytämme ääreen, jossa tänäkin vuonna oli tarjolla perinteisiä jouluisia laatikoita, rosollia, salaattia, maistuvaa graavilohta ja tietenkin kinkkua. Moni kertoikin pikkujouluissa pääsevänsä tämän vuoden puolella ensimmäistä kertaa ihanien jouluherkkujen ääreen.

Kaksijalkaisten vatsojen pullistellessa täynnä jouluruokaa, oli aika muistaa herkuilla myös nelijalkaisia. Herkuttelu toteutettiin mukavasti nakinsyöntikilpailun muodossa. Kilpailussa villakoirat kilpailivat syöntinopeudestaan syömällä kukin omalla tyylillään pieniä nakinpaloja lattialle tekemämme nakkikujan mukaisesti. Koirien persoonallisuuserot jopa syöntitavoissa näkyivät liikuttavan selvästi, eikä raikuvilta naurunpyrskähdyksiltä välttynyt varmaankaan kukaan kisaa seuranneista. Osa villakoirista söi nakinpaloja rauhassa nautiskellen. Toisilla huikea vauhti ja luonnollinen voittamaan tähdätty rytmi takasivat jopa imurimaisen tehokkuuden nakkien hotkinnassa.

Kolme pientä kilpailijaa kieltäytyi tyystin moisesta rahvaanomaisesta syöntikilpailusta ja päätti hyödyntää ajan joko leikkimällä tai livahtamalla vaikkapa viehättäviä puudelityttöjä katsastamaan. Nakinsyöntikisassa palkittiin viisi nopeinta suoritusta sekä hitain suoritus. Palkintoina oli ihanat pehmolelut puudeleille sekä ruokapussit. Tampereen paikallisosaston viisivuotisjuhlavuoden kunniaksi kuitenkin jokainen nakinsyöntikilpailuun osallistunut koirakko sai Royal Caninin lahjoittamat metalliset ruokakulhot sekä näytepussilliset ruokaa.

 Vauhdikkaan kilpailun jälkeen oli aika jakaa viisivuotisen toimintamme kunniaksi vielä tavallistakin runsaammat arvontapalkinnot, jotka oli lahjoittaneet Tampereen paikallisosasto ja Royal Canin. Arvontalahjoina oli mm. viisi lahjakorttia Musti ja Mirri eläintarvikekauppoihin, laadukkaita rotukirjoja ja ruokapusseja, sekä pehmoleluja. Runsaiden arvontalahjojen ansiosta arvontojen iloista pääsi nauttimaan lähes kaikki juhlavieraat. Mukavan arvontatuokion jälkeen nautimme vielä jouluiset torttukahvit, jonka jälkeen kotia kohti suuntasi silminnähden hyväntuulinen juhlaväki. Illan aikana saimme nauttia jouluisesta tunnelmasta yhdessä rakkaiden villakoiriemme sekä samanhenkisten ihmisten kanssa ja mukavaa oli - jälleen kerran.

Teksti: Liisa Ahonen

 

 

Kuvat: Anne Helin